| | etusivu > mitä | ||||||
|
Graafisessa suunnittelussa ei ole kysymys mistään sen monimutkaisemmasta kuin erilaisten viestien välittämisestä.
Jokaisella meistä, oli kysymyksessä sitten yritys tai yksittäinen ihminen, on jonkinlainen tarina kerrottavanamme
- ehkä tarina siitä, mitä me teemme, mitä omat kätemme tuottavat, tai siitä, mitä me edustamme ja välitämme eteenpäin.
Kaikki meidän miljoonat tarinamme voidaan kertoa myös visuaalisesti, ilman sanoja. Se, miten me näymme muille ja millaista tarinaa kerromme, ei ole yhdentekevää. Visuaalisten tarinoiden kautta me saamme tunnistettavuuden ja persoonallisuuden, jäämme mieleen - muistumme mieleen, liitymme johonkin. Joku tietty väri saattaa kaupungilla kävellessämme tuoda välittömästi mieleemme jonkun tietyn yrityksen tai tuotteen; joku muoto saattaa nostaa mieleemme kuvan toisesta yrityksestä tai tuotteesta. Mukavalta näyttävä ja tuntuva esite tai kirja ei välttämättä herätä meissä muistikuvia mistään aikaisemmin koetusta, mutta tartumme siihen kiinni ja tulemme tutustuneeksi johonkin uuteen asiaan. Tapahtumasta lähtiessämme otamme muistoksi tavallisen monistepaperin sijasta mieluummin jotain sellaista, joka saa värien, muotojen ja pintojen avulla vuosienkin kuluttua mieleemme juuri sen saman tunnelman, joka tapahtumassa vallitsi. Kaikella on merkitystä. Graafisena suunnittelijana haluan auttaa sinua löytämään sen tarinan, joka sinulla on kerrottavana; löytää merkityksen kaiken takaa. Haluan muokata sen visuaaliseksi, löytää muotokielen, joka kertoo sinun tarinaasi; värin, joka jatkaa sitä; kirjasimet, jotka taipuvat samalla lailla kuin oma totuutesi. Kaikki tarinat ovat minulle yhtä tärkeitä, koska ne ovat tärkeitä sinulle. |
||||||
|
_ yhteystiedot in english |
||||||